Herkkä Vahva NAINEN

Herkkä Vahva Nainen & – Koulutuspäivä naisille 7.9.2019

 
 
 
 
Me naiset kannamme naisina, äiteinä ja feminiinisen puolen edustajina sukupolvelta toisille sylissämme perhettämme, puolisoamme, arvoja, velvollisuuksia ja tunnehaavoja. Koulutuksessa pysähdymme naiseuden äärelle, mitä on olla nainen ja kuinka voimme herättää sisäisen hehkumme, naisellisen herkkyytemme esiin ja kokea olevamme samaan aikaan vahva, herkkä ja turvassa.

Koulutuksessa pääset tutustumaan naiseuteesi eri puoliin, vahvistamaan hyvinvointiasi, antautumaan hemmoteltavaksi ja työskentelemään pienryhmissä upeiden eri naiseuteen liittyvien teemojen äärellä. Koulutuspäivän aikana havahdutaan huomaamaan omia toiminta- ja ajatusmalleja, joiden juuret ulottuvat kauas sukupolviketjulta toiselle. Havahtumisen jälkeen työstetään omia henkilökohtaisia tunnehaavoja, rooleja ja toimintamalleja turvallisissa ilmapiirissä, pienryhmissä asiantuntija-kouluttajien tukemana. Paikkana Hehkun upeat ja kodinomaiset tilat Rajakadulla.

Koulutus jaettu seuraaviin teemoihin:

Aamupäivä: Naisena kasvaminen,sisäinen vanhemmuus, rakkaudellinen parisuhde
Iltapäivä I-osa: Pienryhmä- ja yksilö työskentelyä aamupäivän teemaan liittyvillä harjoituksilla
Iltapäivä II-osa: Kuun vaikutus naisen hyvinvointiin sekä työkaluja laadukkaampaan, yksilölliseen palautumiseen
Lopuksi: Hengitysmeditaatio¨

KOULUTTAJA: Tiina Mustonen
” Tiina on kouluttajana ja valmentajana todellinen ihmisten kanssakulkija. Vahvan opettaja- ja kouluttajataustan myötä Tiina on musiikin ohella erikoistunut vuorovaikutus- ja tunnetaitovalmennukseen, yhteisöviestintään sekä itsensä johtamiseen”.
Valmennuksissa käymme asiakkaiden kanssa läpi elämän suuria ja pieniä muutoksia, niiden herättämiä tunteita, omien vahvuuksien tunnistamista, arvokeskustelua sekä työskentelemme vahvasti sisäistä motivaatiota vahvistaen. Kehollisten ja äänellisten harjoitusten myötä vahvistamme tietoista läsnäoloa, sisäistä vanhemmuutta harjoitamme stressitasoja laskevaa syvää palleahengitystä ja vahvistamme itseyttä luovien työvälineiden avulla. Terveisin valmentajasi Tiina

VIERAILEVA KOULUTTAJA: Jari Koponen työnohjaaja, vihakouluttaja- ja valmentaja
” Ennakkotietoa kurssista minulla ei ollut, olin vain kuullut Jarin bodcastin vanhemmuudesta ja parisuhteesta ennen kurssia. kurssista olin kuullut posiitivista palautetta, mutta tietoa sen sisällöstä ei ollut. Luento kurssin alussa oli selkeä. Asiaa oli sopivasti ja tunteet oli jäsennetty helposti ymmärrettäväksi. Oli mahtava kuulla rakkaudesta, vanhemmuudesta ja saada oppia omiin tunnetaitoihin lisää. Kurssilla sai kysyä kysymyksiä, ja sitä kautta sai varmuutta omalle toiminnalle. Kaikki tunteet tarvitsee tullakseen esiin, turvaa. Ja Jari kuvaili upeasti erilaisia tunteita: pelkoa, vihaa, surua, rakkautta. Ja kertoi näistä isyyden ja äitiyden näkökulmasta. Sain niin paljon ymmärrystä naisen ja miehen ”rooleista” ja siitä mistä itse jäänyt paitsi elämässä ja mitä minä tarvitsen voidakseni hyvin, tuntiakseni turvaa.Ystäväni sanoi kurssin jälkeen: Olet paljon vapaampi ku ennen! Ja niin itsekin tunnen olevani. Kontrolloinnin tarve on vähentynyt. Se helpottaa elämää kummasti ja vapauttaa energiaa moneen muuhun itselle tärkeään asiaan.”
Huikea Jari Koponen tulee kouluttamaan meitä naisia miehen näkökulmalla. Jarin arvostus naiseutta, ihmisyyttä kohtaan on ihailtavaa ja Jarin sanat ja vaikutus jää iholle pitkäksi aikaa, luoden uusia, elämää kokonaisvaltaisesti avaavia oivalluksia!Lisää Jarista: https://www.jarikoponen.fi/haastattelut

Viha suojelee rakkautta – haastattelussa Jari Koponen

 

 
 

Koulutuksessa pääsemme:

Tutustumaan omiin perustunteisiimme
Työstämään omia arvojamme
Tukemaan sisäistä vanhemmuutta
Haivaitsemaan rooliamme parisuhteessa¨
Opimme kuun vaikutuksesta naiseuteen
Tasapainottamaan hyvinvointiamme
Löytämään uusia näkökulmia palautumiseen
 

Aikataulut:

Aamupäivä klo 10-12:00 Jari Koponen: Rakkaudesta Naiseen: Aikuisena naisena rakkaudellisessa parisuhteessa
Lounas klo 12:00-12:45
Pienryhmä työskentelyä 12:45-14:15 Itsensä kehittämisen – ryhmätehtäviä
Kahvi 14:15-14:45
Lopputyöskentely ja meditaatio 14:45-16:30 Tiina Mustonen: Kuun vaikutus naisen hyvinvointiin, työkaluja laadukkaampaan palautumiseen (hengitys, ravinto, yksilöllinen palautumiskalenteri)
 

Aika: Lauantaina 07.09 klo 10:00-16:30
Paikka: Hehku Wellness, Rajakatu 22 A 9 40100 Jyväskylä
Hinta: 110€/hlö, max 12hlö (early bird -hinta 79€/hlö voimassa 20.8 saakka)
hintaan sisältyy tuorepuristettu mehu, tee/kahvi ja välipala (lounas omakustanteinen)
Ilmoittautumiset: [email protected]
 
 

Tule nauttimaan ja vahvistamaan sisäistä hehkuasi.